maanantai 13. kesäkuuta 2016

Pitkästä aikaa...

Viime postauksesta on sitten vierähtänyt tovi! Rakennusajan jälkeen blogi jäi hieman unholaan enkä ole enää jaksanut postauksia sen jälkeen tehdä. Aiheita kyllä olisi ollut :) Silloin tällöin olen kuitenkin täällä aina piipahtanut ja on ollut mukava edelleen saada viestejä. Nyt ajattelinkin pitkästä aikaa hieman kertoa kuulumisia.



Pihapiiriä olemme pikku hiljaa laittaneet kotoisammaksi. Viime vuonna mies täytti pyöreitä ja sai sukulaisiltaan lahjaksi koivun taimia. Ne istutimme sitten toiselle puolelle tietä ja hyvin ne ovat siihen juurtuneet. Kovin pieniä ja heiveröisiä ne vielä toki ovat. Kasvua odotellessa!



Suurin muutos on varmasti tuo hieman vihertävä läntti keskellä pihaa. Rajasimme siihen ympyrän muotoisen alueen ja kylvimme nurmikon viime keväänä. Tänä keväänä saimme vihdoin ja viimein hankittua lipputangon ja isännänviirin salkoon.





Talon takapihalla ei vielä kovin paljon kasvillisuutta ole kirsikka- ja omenapuiden lisäksi. Angervoja ajattelinkin sinne tänä vuonna istuttaa. Talon päätyyn tein viime vuonna kukkapenkin, jossa liljat kukkivat kauniisti.
Etupihalle saunan viereen istutin juhannusruusun taimia. Siinä ne saavat sitten levitä niin paljon kuin lystäävät. Saunan toisella puolella paljun vieressä sen sijaan on muutama syreenipensas, jotka tuovat kasvettuaan hieman näkösuojaa. Pääosin olen kaikki kasvit hankkinut oman mummuni puutarhasta.





Pihapiiriin on tullut myös yksi pieni rakennus lisää.. Nimittäin tytölle oma leikkimökki. Mikä tahansa leikkimökki se ei kuitenkaan ole, vaan vuosia sitten edesmenneen pappani rakentama. Mummun kuoltua mökki myytiin kuitenkin eteenpäin, mutta viime vuonna se löysi tiensä taas meille. Tunnearvo on siis suuri, vaikka vanha mökkihän se jo on.



Tänä kesänä pihan suunnittelun lisäksi olisi tarkoitus käsitellä talon sokkeli sekä maalata loppuun ikkunoiden okrankeltaiset koristeet. Tekeminen ei siis ole loppunut eikä varmasti hetkeen lopu, vaikka rakennusaika onkin jo reippaasti takanapäin. Talon sisälläkin on hieman uudistuksia tapahtunut. Ehkäpä jossain vaiheessa lisäilen sieltä kuvia, jos vielä innostun tänne kirjoittelemaan :)

Aurinkoista kesää!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulun odotusta



Jouluinen tervehdys täältä!
Lunta ei maassa edelleenkään, mutta vielä on reilu viikko aikaa toivoa valkoista joulua ;) Meillä joulua ollaan jo kovasti laitettu ja lomakin häämöttää nurkan takana. Ihanaa!
Kaksi viikkoa sitten tuli tasan vuosi siitä, kun muutimme tänne. Miten nopeaa aika meneekään, sillä tuntuu kuin se päivä olisi ollut vasta eilinen!
 Jouluvaloja en ole sen kummemmin tupaan laittanut. Ainoastaan haukanikkunoita koristavat perinteiset joulukyntteliköt ja eilen sain saunan edessä olevaan pataan ulkovalot. Ihan riittävästi siis tähän tupaan.



Talviunilla blogi on tosiaan hetken ollut, mutta lupasin tulla kirjoittelemaan, kun jotain kirjoittamisen arvoista tapahtuu.. Ja nyt ajattelinkin vilauttaa hieman kuvia meidän pihapiiristämme. Sillä sinne on ilmestynyt tällainen kapistus:



 Arvaatteko mikä se on? Kaivoltahan sen olisi ainakin tarkoitus näyttää, mutta tässä tapauksessa se on ainoastaan "valekaivo". Oikeasti se on palju!
Mies mietti pitkään millä tavalla saisi paljun sijoitettua pihapiiriimme niin, ettei se "pilaisi" maalaismaisemaa. Niinpä hän monta iltaa tallissa hääräsi ja tällainen valekaivo sieltä pihaamme ilmestyi!


Koska paljun vieressä on lasten hiekkalaatikko ja keinut, piti kannen olla mahdollisimman vankkaa tekoa. Sitä se onkin, sillä en jaksa nostaa sitä pois yksinkään. Onpahan turvallisempaa lapsillekin leikkiä sen läheisyydessä ja äidillä rauhallinen mieli.



Palju sijaitsee ihan ulkosaunan vieressä ja sen taakse olisi tarkoitus istuttaa jotain kasvillisuutta näköesteeksi tielle päin.
Moneen kertaan olemme jo lämpimässä vedessä loikoilleet katsoen tähtitaivasta ja täytyy kyllä todeta, ettei mikään ole sen rentouttavampaa. Siitä sitten suoraan saunaan löylyjä heittelemään!
Aattona meillä olisikin tarkoitus mennä joulusaunan kautta joulupaljuun :)


Myös talon sisäpuolelle on joulujuttuja ilmestynyt. Keittiö sai ikkunaan jouluverhot, mutta tuvan takapuolen ikkunoihin en enää jaksanut ostaa uusia verhoja. Niinpä ne saivat vain jouluiset verhonpidikkeet ja askartelemani tähdet. Ruokapöydän kauniin liinan löysin kirpputorilta muutamalla eurolla.


Tämä taitaakin olla viimeinen postaus tältä vuodelta, joten ensi vuonna palataan taas uusin aihein. Toivottavasti ;) Rauhaisaa joulua ihan jokaiselle!


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kuulumisia

Aika rikkoa blogin hiljaisuus taas hetkeksi...
Niin on vain tämä puoli hieman jäänyt heitteille, kun tuo iki-ihana rakennusaika päättyi. Tulen varmasti tänne aina silloin tällöin juttuja päivittämään, mutta en ehkä kuitenkaan enää niin usein. Onkin todella kiva, että viestejä tänne jätetään edelleenkin, vaikka postauksia ei ihan joka viikko tai kuukausi tulekaan! Ja edelleen niitä saa tänne jättääkin :) Rakennusblogina tämän haluan pitää, sillä en koe omaksi jutukseni jakaa sen enempää meidän tylsästä elämästä täällä :D Ahkerasti kuitenkin seurailen muiden blogeja ja yritän kovasti aina silloin tällöin merkkejäkin siitä jättää.
Mutta itse asiaan siis... Jotain täällä punaisessa talossa on vajaan kahden kuukauden aikana tapahtunut:


Kuten yllä olevasta kuvasta näkee, olemme saaneet nurmikon! Jee! Hyvästi siis rapa.



Piharadin puoleiseen päätyyn olemme saaneet uuden pienen rakennuksen, puuladon. Mies sen serkkunsa kanssa rakensi ja meidän pihaan se sitten tiensä löysi. Vielä muutama juttu ladosta uupuu, kuten esimerkiksi ovi.. 



Ikkunoiden koristeiden maalauksen okrankeltaisella aloitin vihdoin ja viimein. Puolet vasta tehty, sillä se vaatii erittäin vakaata kättä sekä mieluiten sitä omaa rauhaa. Voin kertoa, ettei ole mikään helppo yhdistelmä maalaus ja vilkkaat lapset siinä sivussa. Siitä muistona piharadin yhden oven valkoiset karmit saivat okrankeltaisen piirroksen nuoremman lapsen toimesta. Tässä ehkä suurin syy, miksi maalaus "hieman" jäänyt :)



Etupihalle ulko-oven eteen laitoimme miehen kanssa kesällä pihakivetyksen. 




Piharati se nököttää melkein samanlaisena kuin viimeksi eli vielä pientä viimeistelyä vaikka sekin. Autokatoksen perälle on kuitenkin ilmestynyt yksi tolppa lisää ja jossain vaiheessa sinne pitäisi rakentaa se liukuovi. Näitä "viimeistelyjä vailla olevia asioita" on siis melkolailla, mutta eipä meillä mikään kiirus tässä asuessa niitä ole toteuttaa :)



Viime viikolla aloitin uuden iltaprojektin. Saimme miehen isän mökiltä toissa kesänä vanhan kauniin sängyn. Tuolla autotallin välikatossa se oleili vielä viime viikolla, kunnes sanoin miehellä, että nyt on aika raahata se sieltä alas. Niinpä aloitin samantien possun värisen maalin irroittamisen. Alta paljastui kaunis vihreä sävy, josta en harmi kyllä kuvaa ennättänyt ottaa. Nyt olen kuitenkin maalannut sängyn kahteen kertaan valkoisella. Päädyissä on yksinkertaiset, mutta kauniit koristeet. Juuri minun makuun ja toivottavasti myös tytön, jolle tätä sänkyä kunnostan. Pitänee laittaa valmiista sängystä sitten kuvia, kun se tänne sisälle asti on tiensä löytänyt.





Tällaiset lyhyet kuulumiset siis meiltä täältä. Ihanaa syksyä kaikille ja palailen tänne taas, kun jotain postauksen arvoista tapahtuu :)


torstai 17. heinäkuuta 2014

Sauna

Heipä hei!
Viime kerrasta taas vierähtänyt tovi, vaikka monen monta kertaa on tännekin pitänyt tulla asioita päivittämään.. Täällä ollaan nautittu täysillä näistä helteistä ja toivottavasti ne eivät vielä lopu!
Pihahommat täällä sen kun jatkuvat eikä vielä ole läheskään valmista.. Tuskinpa tänä kesänä onkaan, mutta mikäs sen mukavampaa tällaisilla ilmoilla kuin pihalla häärääminen. Nurmikko kasvaa jo hyvää vauhtia ja tänään se ensimmäistä kertaa leikattiin. Muutamia kasvejakin on tullut istutettua. Nyt ajattelin kuitenkin hieman näyttää miltä tuo meidän vielä viimeistelyä vailla oleva ulkosaunamme näyttää..



Saunakehikko on siis veistetty samaisista hirsistä kuin talomme. Mies ahkeroi pienen terassin sen eteen, jotta siinä saamme sitten tarpeen tullen istuskella sekä grillata. Ja sitähän me olemme tehneet! Saunan ulkoseinien käsittely on vielä vähän vaiheessa. Ainoastaan takaseinä on käsitelty Roslagin mahongilla ja loput seinät toivon mukaan vielä tämän kesän aikana :) Myös terassi on vielä käsittelemättä. Kuten kuvasta voi havaita on ensimmäinen lauta ainoastaan testimaalattu.
Saunan ulko-ovi olikin varsinainen tenkkapoo. Kooltaan sopivaa ovea tähän emme löytäneet, joten miehen setä sen sitten meille loppujen lopuksi väsäsi. Parempaa emme olisi mistään löytäneet!


Vähän kukkia pihapiiriämme piristämään. Saavi on mummoni kätköistä taas kerran.




Saunan päätyyn laitoimme linnunpöntön ja seinää vasten nojaa ensimmäisen omakotitalomme pihasta löydetty vanha karhi.



Saunan sisälle astuessa vastassa on pukuhuone. Melko simppeli vielä sisustukseltaan ja muutenkin keskeneräinen. Mies kuitenkin ennätti jo sinne tehdä penkin ja naulakon.
Pukuhuoneesta heti oikealta pääsee sitten itse saunaan. Sen sisäseinät käsittelimme mustalla saunavahalla, mistä tykkään paljon.
Sisäkatto sen sijaan on tehty haavan tuppilaudoista ja niitä emme käsitelleet laisinkaan. Saunan lauteet on myös haapaa.



Lasten ehdoton lemppari on saunan takaseinällä oleva tuuletusaukko eli räppänä! Sehän meiltä olisi unohtunut täysin ellei miehen pikkuveli olisi sitä ehdottanut.


Shampoohyllyn ja pyyhenaulakon mies väsäsi itse. Samaa tyyliä noudattaen kuin pukuhuoneessakin.





Tuollaiselta ulkosaunamme tällä hetkellä näyttää. Vielä tekemistä on, mutta emmeköhän me ne kaikki saa jossain vaiheessa päätökseen.
Saunan ja piharadin väliin mies teki lapsille keinun. Hiekkalaatikko siirtyi sitten uuteen paikkaan piharadin toiselle puolelle keinujen viereen.




Tien varteen laitoimme pystyyn yhden jäljelle jääneistä perustuskivistä. Siinä komeileekin nyt kukka rumassa purkissa ja talon numero ;)
Helteistä heinäkuuta kaikille!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Pihahommissa

Hommat ne jatkuvat eikä loppua ainakaan vielä näy. Tällä kertaa projektina oli etupihallamme oleva iso multakasa, jota ei ihan lapiolla siitä matalaksi olisi muutamassa päivässä saanut. Niinpä asialla olivat kaivinkone ja traktori kärryineen. Ja sehän taas tarkoitti sitä, että pojan kaksi päivää menivät kuin siivillä!


Iso multakasa siirtyi etupihalta takapihalle kahdessa päivässä. Alue, jonne multa levitettiin jää kokonaan niitylle. Lähinnä siksi, että nurmikon leikkuu ei mene ihan mahdottomaksi ja myös siksi, etteivät lapset kovin helposti joen rantaan menisi. Niityn ja takapihan nurmikon välille olisi vielä tarkoitus tehdä heinäseipäistä aita.





Nyt vain odotellaan, että niitty alkaisi kasvaa :D Pakkohan sinne on jotain niittykukan siemeniäkin joukkoon heittää.



Kuvia ottaessani huomasin osan aamuisesta joutsenaurasta leiriytyneen vähän matkan päähän rannastamme.


Nyt on myös koko talo maalattu kertaalleen punamultamaalilla. Anopin kanssa kahdestaan suoritimme homman, joten valmista ei ihan viikonlopun aikana tullut. Monesti lasten nukkumaan mentyä, suuntasin maalaushommiin ulos. Uniinkin asti talon maalausprojekti tuli monena yönä, joten nyt olen varsin tyytyväinen, ettei pensseliä tarvi hetkeen nähdäkään. Tai no, seuraavana olisivat maalausvuorossa ikkunoiden vuorilaudat. Ilmat eivät ole (onneksi) nyt suosineet, joten niiden maalaus saa odottaa.


Miehen kanssa kylvimme nurmikon vihdoin ja viimein. Kauan sitä maata tasoiteltiinkin, että hyvä tuli. Toissapäivänä huomasinkin sitten, että vihreää oli ilmestynyt maan pintaan! Hurraa! Alkaa jo niin tympimään lasten ja koiran mukana  sisälle kulkeutuvan hiekan ja mullan määrä.



Jotta hommat eivät tosiaan kesken loppuisi, ostimme vielä vähän kesäkukkia etupihalle.
Ensimmäisen talomme vanhasta ladosta löysimme aikanaan nämä kaksi leipäkorvoa. Nyt ne saivat sitten uuden elämän...


... kukkalaatikkoina :D


Ilta-auringon paisteessa olikin hyvä ottaa kuva. Keskenhän tämän pihan laitto vielä on, mutta kyllä se siitä! Nautin niin koko sydämestäni, kun saan häärätä puutarhahommissa. Enpä olisi uskonut sanovani näin muutaman vuosi takaperin ;) Pihapiirin kasvillisuudessa yritämme toteuttaa myöskin pohjalaista maisemaa.